Back

Yleinen keskustelu: Millenial Motorsin Magnetronic sähkömoottori - muuttaa kaiken, lopullisesti

Koitan selostaa miten voi saada enemmän tehoja kuin annetaan ulkoapäin.Magnetronic voi toimia siten että( en tiedä toimintaa) materiaali sisältää magneettisen energian joka on siinnä tilassa alatehossa ja aktivoidaan ulkoatuodulla energialla, ajansaatossa energia kuluu loppuun ja materiaali menettää toimintakyvyn. Kun aktivointi toimii niin teho materiaalissa nousee huippuunsa, tämä johtuu itse materiaalista. Fyysikko tietää että electronit voi nousta eri energia tasoille riippuen materiaaleista, muovit on vielä aika tuntemattomia magneettisilta ominaisuuksiltaan. Ideani perustuu samoihin periaatteisiin kuin kemian reaktiot jotka tarvitsevat usen sytyttimen ennen kuin ne toimivat. Oikein toteutettu fuusioreaktio tarvitsee vain alkusysäyksen ja katalyytin. Tulevaisuudessa energia ei ole ongelma vain ravinto voi muodostua ongelmaksi mutta epäilen että sitäkään ongelmaa ei tule, sillä muutamme monet toisille taivaankappaleille asumaan.
Keksijä 07

Muistan 1950-luvun lopun, kun töllisteltiin taivaalle sputnikkeja. Silloin tiedemiehet ja yliopistoväki piti itsestään selvänä, että matkustamme 1960-luvulla aurinkokunnassamme siksak tuonne ja tänne. Oli lehdet täynnä mitä hienompia atomeilla käyviä, virtaviivaisia avaruusaluksia ja muita vemputtimia. Tulin melkein surulliseksi, kun luulin lapsena jääväni melkein yksin kotipihaani. Se pelko oli yhtä turhaa, kuin puheet, että meistä joku matkustaa toisille planeetoille. Olen kohta kuudenkymmenen ja vieläkään ei planeetoilla ole kukaan käynyt. Ei edes mekaaninen alus, joka olisi tullut takaisin.

Magnetismi tutkittiin kyllä 1940 ja -50-luvun atomipommi ja sitten vetypommilabroissa perin tarkkaan. Sitä tietoa, kun tarvittiin etenkin vetykokeissa. Jos sinne olisi jäänyt jokin polku tutkimatta, jossa olisi valtavat energiavarastot odottamassa, niin se on ihme, tai taas uskonto. Joulun läheisyys saattaa tuoda mieleen neitseestä syntymisen ja kedolla makaavien paimenten energiapurkaukset, joista pullahteli armeniaa puhuvia otuksia.

Aulis

Olet ehdottoman oikeassa siinnä että aika asioiden toteutumiseen on paljon pidempi kuin olemme kuvitelleet. Magneetti polkuja on vaikka kuinka paljon erilaisia, on struktuureja jonne sopii paljon magneettikenttiä talteen ja on struktuureja joissa on ylimääräisiä kenttiä. Biokemia on jotain sellaista jumalallista josta voimme löytää uusia syysteemejä käytettäväksi moneen tarkoitukseen. Kunpa löytyisi ne henkilöt jotka oivaltavat asiat ja saisivat tuen sille, mutta ei saa sillä olen nähnyt 50 v. aikana että vain byrokraatin henkiystävät saavat tukea ei todelliset keksijät tai äärettömän harvoin. Suomessa pitää olla asia valmis ja rahoitettu, sitten se kyllä rahoitettaisiin. Olen saanut kuulla joka kerta että rakenna ensin proto ja tule sitten hakemaan rahoitusta, mutta juuri protoon olen hakemasssa rahoitusta. Vain sellaiset tekniikat etenevät joista on saatu alku aikaiseksi kuten elektroniikan erilaiset komponentit ja niistä muodostettuja erilaisia laitteita eri tarkoituksiin ja edistys on ollut huikea. Sano minun sanoneen että 40 v. sisällä käydään toisella planeetalla ja palataan takaisin sieltä ja 200 v kuluttua on avaruusliikennettä. Tämän avaruusolennon elinaika meidän ajassa on 18 milj.vuotta jossa me elämme, joten on aikaa kehitellä muillakin sukupolvilla.

Tähän keksimiseen, keksintöihin ja niiden esille tuomisen vaikeuksiin tunnen suurta veljestunnetta kanssasi. Siitä olen jo kirjoitellutkin. Mikään ei ole vaikeampaa, kuin esittää raakile ajatus itseriittoiselle laumalle virastossaan ribloomi-injenjörille. Luulen saavani ex-juoksija Martti Vainiolta Haapamäen veturipuistosta käyvän höyryveturin käyttööni helpommin, kuin keksintösäätiön protopajan sorvia. Lähtöasetelma on, että "tuo tuo taas jotakin skeidaa ja tässä pitää kuulla amatöörin puhuvan paineista ja massojen liikkeestä ja akseliin kohdistuvasta kierrosta… ho hoijaa mutta kk-palkka sentään juoksee tämänkin ajan" Sitten se kysyy sen keksintösäätiön tärkeimmän kysymyksen!!!

-Paljonko pystyt sijoittamaan omaa pääomaa, tai oletko jo valmistanut tästä toimivan mallin? Se siitä kiitos ja näkemiin. Älä soittele meille -ei mekään sinulle!

Muuten tuo selostuksesi muistuttaa vanhan juoppokaverini juttuja, kun se oli juuri oikeassa nousussa promillen ja kahden välissä. Hän luetteli korkeamman matematiikan oppimiaan käsitteitä ja joitakin kaavoja suurin piirtein oikein ja katsoi, että kuulija ymmärtää olevansa hukassa.

Aulis

Olen saanut kuulla joka kerta että rakenna ensin proto ja tule sitten hakemaan rahoitusta, mutta juuri protoon olen hakemasssa rahoitusta.

Ostaisitko itse sikaa säkissä?

Sitäpaitsi, ei kait konseptin todistamiseksi tarvita miljoonia euroja. Prototyyppi rakennetaan yleensä vasta siinä vaiheessa kun teoria prototyypin takana on jo todistettu toimivaksi käytännön kokeilla pienemmässä mittakaavassa. Kaikki jotka mankuvat rahaa prototyypin rakentamiseen todistamatta edes idean toimivuutta ovat todennäköisesti ketkuja.

Suomalaisen keksijän heikkous on siinnä että useimmat menevät lankaan ja kertovat keksintönsä jo pienen proton myötä, sen jälkeen ei ole odotettavissa muu kuin idean ja tekniikan varkaus. Näin on käynyt melkein kaikille joista olen saanut kuulla. Olen ottanut onkeen kokemukset vaikka olen itse tehnyt paljon kokeita en kerro niistä ennen kuin saan tarvittavan rahoituksen kokoon joka takaa myös keksinnön puolustautumisen patenttivarkaita vastaan. Näinkin merkittävä keksintö varastetaan välittömästi kun se julkistetaan, mutta kun on rahaa voi saattaa vastuuseen varkaat niissä maissa jossa on suojaus. Persaukiset eivät voi suojella mitään, onko tämä vaikea ymmärtää. Montakohan kertaa olen tämän kertonut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Miksi olen varma asiastani koska mikään muu kuin omakohtainen kokemus ja muiden keksijöiden oma kokemus yhdessä takaavat asian.Kuinka monta keksintöä on ostettu kassakaappiin vain sen vuoksi että ne häiritsevät tietyn tahon bisneksiä.Tulette näkemään miten oikeassa olen kun rahoitus on yhtiöllä ja silloin on takuu proto ja patentointi ohjelman rahoituksesta. Myös puolustus on kunnossa.Ne puhuvat läpiä päähänsä joilla ei ole riittävää kokemusta keksintötoiminnasta.

Jees, kun virkamies ei edes ymmärrä normaalia kieltä niin tarvii ottaa käyttöön ylimaallisen selostuksen se kertoo kuulijalle että on sitä ajatuksella kierretty muutakin kuin tahkoa, on hiottu mielen kuvitus ohjelmaa paljon harjoituksen vuoksi ei löydy uutta jos ei harjoittele sellaista jota ei aiemmin ole tehnyt. Tässä piilee luomisen taika sillä aivot asettavat asiat oikeaan järjestykseen jossakin vaiheessa, ei niin kuin olet kuvitellut vaan aivan yllättävällä tavalla. Keksiminen monesti hämmästyttää jopa keksijän niin yllättävää se on joskus, mutta tyydytys on huikea kun tajuaa että loksahtihan se kohdalleen. Käytän humoristista sanontaa että meijän jengi hoiti homman kotiin, sillä tarkoitan niitä pikku asukkeja jotka hoitavat keksimisen työn puolestani kunhan syötän riittävästi uutta tietoa aivoihin. Muuten miten joku voi ollas kykenevä
arvioimaan toisen keksintöä kun usein keksijäkään ei voi olla täysin varma sen toimivuudesta, ennenkuin todennus tehdään protolla. Virkamiehet pyrkivät olemaan viisaampia kuin ovat, usemmin kyseessä on jopa heikko ammatillinen taito asioissa. Vaikka energia lait pitävät edelleenkin paikkansa niin löytyy yllättäviä menetelmiä sen käyttöön otolle ja niitä tulee jatkossakin löytymään. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa vetyfuusioreaktio jonka otan työn alle seuraavaksi kunhan tämä akkuprojekti on annettu sähkökemian ja fysiikan ammattilaisille toteutettavaksi ensi vuonna. Aurinko kertoo meille miten vetyfuusio toimii, ei siihen tarvita mitään miljoonia asteita lämpötilaa, melkeimpä tuntuu että tavalliset kirjanoppineet ovat ajatusmaailman kilpikonnia siellä ei ajatus kulje se matelee kuin etana siksi sieltä ei tule valmista vaan tarvitaan yksilö. Minun ihastukseni on Alber Einstein siinnä herra joka loi suhteellisuus teorian jota aikalaiset eivät moneen vuosikymmeneen ymmärtäneet laisinkaan ja energia/massa kaavan. Eivät muuten ymmärrä sitä vieläkään laajemmin.

Ajattelevan tulisi toimia huom! kokonaisvaltaisesti:päätöksiämme ja käyttäytymistämme ohjaavat niin LOOGISANALYYTTINEN,JÄRKEEN kuin TUNTEISIIN perustuva tieto.

Re: Millenial Motorsin Magnetronic sähkömoottori - muuttaa kaiken, lopullisesti
Anonymous (82.128.186.x) (guest) 16 Dec 2008, 21:28 +0200

Sitäpaitsi, ei kait konseptin todistamiseksi tarvita miljoonia euroja. Prototyyppi rakennetaan yleensä vasta siinä vaiheessa kun teoria prototyypin takana on jo todistettu toimivaksi käytännön kokeilla pienemmässä mittakaavassa. Kaikki jotka mankuvat rahaa prototyypin rakentamiseen todistamatta edes idean toimivuutta ovat todennäköisesti ketkuja.

Tietämättömyys antaa siivet suurille luuloille! Lainattu pätkäsi itse kysyy ja vastaa asian.
"kun teoria prototyypin takana on jo todistettu toimivaksi käytännön kokeilla pienemmässä mittakaavassa." Tämähän on sitä rahan mankumista. Sinä vaahtoat, ettei pidä tehdä rikkomalla kananmunasta munakasta - näyttämättä ensin, että siitä voit tehdä munakkaan! Tajuatko?

Yksi prototyyppi vaikka koosssa 1:16 toimivana maksaa satojatuhansia, jos käsitellään lämpöjä, paineita ja syövyttäviä aineita.

Kyllä meillä Suomessa jaetaan satoja miljoonia "tutkimuksiin, tieteen tekemiseen/harrastamiseen ja jatkotutkimuksiin" rahaa yliopistoihin, korkeakouluihin ja laitoksiin. Suurin osa siitä menee joutavaan perusasioiden jauhamiseen, hallintoilveilyyn ja suoranaiseen tuttavien ja sukulaisten projektiauttamiseen. Väitän, että istuu satoja ukkoja ja akkoja, joilta ei enää koskaan tule mitään uutta luovaa, innostavaa ihmiskuntaa auttavaa ajatusta tähän elämään He istuvat hienoilla virkanimikkeillä tukevasti tutkijoina ja lausunnonantajina eläkkeelle saakka tulppana. Rahaa annetaan avokätisesti, kun hakijan kirjelomakkeessa lukee "nokia, kemira, neste,fortum, pliirum ja plaarum" eli juuri ne kannattavat yhtiöt, joiden pitäisi omillaan tulla toimeen ja saada keksinnöistään huomattava taloudellinen hyöty.

Tämä organisaatio ruokkii itse itsensä. Uusia hallintoihmisiä nousee vain omasta sakista. Kontrolli on jossakin kaukana -ehkä opetusministeriössä naistarkastajan takana, joka inhoaa kaikkea tekniikkaa, tai poliittisten pellelaumojen takana elinkeinoministeriössä pekkaroitavana.

Mitä tulee Partasen pelkäämään keksinnön ryöväämiseen, niin sehän on totta! Patenttilaki sanoo, ettei patentoitavaksi tarkoitettu keksintö saa olla aikaisemmin tiedetty, käytetty, tai sen toiminnan perusidea muiden tiedossa. Miten helvetissä voit hakea rahoitusta, jos ei maksaja saa tietää?

Aulis

Rahoituksen hakeminen onnistuu, vaikka asian kertoisi rahoittajalle. Patenttieste on vain se, jos keksintö on julkisesti tunnettu. Siihen riittää webbi tai vaikka se, että Aku Ankassa on ollut sama idea esillä. Sen sijaan sitä ei määritellä, moniko ihminen saa tietää keksinnöstä. Tältä puolelta siis rahoittajalle voi kertoa.

Rahoittajan (ja muiden yhteistyötahojen) kanssa pitää tehdä NDA (Non-Disclosure Agreement, salassapitosopimus), minkä jälkeen toimintaperiaatteen voi kertoa. Jos rahoittaja itse hakee sen jälkeen patenttia, sen voi kaataa sopimuksen olemassaololla. Samoin jos rahoittaja julkaisee keksinnön, julkaiseminen ei muodosta patenttiestettä, jos NDA:ta on rikottu.

Tietysti patenttiriitojen ratkominen on hankalaa, mutta siinä kohdassa rahoittajat tai muut alkuvaiheen yhteistyötahot eivät yleensä ole se suurin ongelma. Jos keksinnöllä on suuri rahallinen arvo, monikin pistää patenttiasiamiehet ja juristit kiertämään ja kaatamaan patenttia.

Niin katsos, ei se mahdollinen rahoittaja, joka useimmin on keksintöalan suomalainen toimija, mitään julkisuudesta välitäkään.

……..."Rahoituksen hakeminen onnistuu, vaikka asian kertoisi rahoittajalle. Patenttieste on vain se, jos keksintö on julkisesti tunnettu. Siihen riittää webbi tai vaikka se, että Aku Ankassa on ollut sama idea esillä. Sen sijaan sitä ei määritellä, moniko ihminen saa tietää keksinnöstä. Tältä puolelta siis rahoittajalle voi kertoa"………

Patenttihakemuksia voi tehdä vaikka viikottain. Hyväksytyt patenttipaperit ovatkin sitten sen luvatun kiven alla, kuin ikäneidon pitsit. Vielä 2002 oli ainakin pilkun tärkeää tehdä patenttihakemus juuri oikeilla sanoilla, juuri oikeaan järjestykseen ja juuri oikeilla lisäyksien selvityksillä. Yhdentekevää kuinka kankea ja mahdoton siitä tuli! Muissa tapauksissa bumerangi lentää. Siinä hakemuskaavakkeessa on kohta jossa pitää kertoa XX tarkoitetun YY ja muiden ZZ mukana olevien keksijöiden, avustajien ja yhteistyökumppanien nimet, osoitteet ja taustat. Lumilapikeksinnössä jos lukee, että "Lassen Lapio ja Pellinpala OY" on mukana ollut taivuttamassa lapionvarren silmää, niin saat sanoa hyvästit patentille.

Hylkäyksessä viitataan viiteen, tai kymmeneen lakipykälään ja asetuksen teksteihin. Se on oma asiasi sitten selvitellä mitä ne Finlexissa tarkoittaa. Onko kuudessa vuodessa asiat muuttuneet sitten järkevimmiksi? En tiedä, mutta syytä olisi.

Aulis

Ei ole muuttunut paremmaksi, monimutkaisuus lisääntyy kaikenaikaa. Nyt tulemme juuri siihen tärkeään, RAHAA PITÄÄ OLLA KAIKKEEN MAHDOLLISEEN.Kaikkeen tarkoittaa että voi käyttää monen alan ammattitaitoisia ihmisiä tekemään kaikki ne asiat joita ei kannata tai ei osaa tehdä. Kun olet löytänyt sen suuren idean !, niin älä hukkaa sitä suuressa innostuksessa. Ottajia löytyy vaikka kuinka paljon ja estäjiä sen toteuttamisessa. Kaikkein eniten minua hämmästytti patenttilain 22 § salassapito siis ei julkinen, kun suomen julkisuuslaki meni edelle ja viranomainen sai tiedon sillensä jätetyistä patenttihakemuksista. Suomessa ei ole todellisuudessa patenttisuojaa kun kilpailija saa tiedot kun tekee jostakin asiasta rikosilmoituksen ja vaatii patenttitietoja tutkittavaksi. Suomessa on tapahtunut kömmähdys kun uutta julkisuuslakia tehtiin se vei patentti suojan, sain tämän tiedon PRH:ta. nyt ovat kiireesti korjaamassa erillislailla patenttilakia. Kyseessä on kansainvälisesti suuri asia, Suomen maineelle suuri kolaus ja pahimmassa tapauksessa käsittelyoikeuden menetys, näin toimii banaanivaltio Suomi. Samassa rytäkässä selvisi että Suomi ei noudata EU:n Ihmisoikeuslakeja vaikka on hyväksynyt ne ja ne on ratifioitu. IDEAN jälkeen tärkein asia on RAHA,MIKÄLI SITÄ EI OLE TAI EI SAA NIIN JÄTÄ ASIA PÖYTÄLAATIKKOON KUNNES ASIA JÄRJESTYY.

Yksi prototyyppi vaikka koosssa 1:16 toimivana maksaa satojatuhansia, jos käsitellään lämpöjä, paineita ja syövyttäviä aineita.

Riittää että se todistetaan vaikkapa mikroskooppisessa koossa, kunhan todistetaan. Usein todistukseksi riittää pelkät laskelmat paperilla jolloin prototyyppiä ei tarvitse rakentaa ollenkaan.

Olisipa todellinen elämä ja maailma noin helppoa! Miksi sitten on tutkimuslaitoksia, koelabroja, yliopistoja, salaisia tekniikan keskuksia ja satojen neliökilometrien testialueita? Eihän sellaisia tarvita, jos tuosta vaan kaikki taulukkolaskennalla pannaan kuntoon ja sitten leima paperiin. He hee…. lievää huvittavaa plkkanaurua.

Voisihan sitä laskelmilla kaikki hommat hoitaa, jos olisi niin pätevät teoriat, että ne selittäisivät kaiken. Yksi tämän hetken kuuma aihehan on ns. Higgsin bosoni, jonka olemassa olo on keskeisen tärkeää johtavan "paperiteorian" kannalta. Siksipä sitä nyt jahdataan melko hintavin käytännön kokein ( http://www.newscientist.com/article/dn1649-no-sign-of-the-higgs-boson.html ).

Käytännössä kuitenkin hommat hoituvat pitkälti kokeellisesti hankitun "perimätiedon" perusteella. Niiden avulla voidaan sitten laatia laskentamalleja. Mutta nämä laskentamallit ovat vain niin hyviä kuin ovat ne tulokset, joihin ne pohjautuvat. Siksi ainoa pätevä keino arvioida uusien asioiden ja sovellutusten käyttökelpoisuutta on tehdä käytännön kokeita eikä se, että jotkut "asiantuntijat" päättävät etukäteen mikä on mahdollista ja mikä ei.

Menee sähköautosta hieman ohi mutta sivuaa tämän kysymyksen teoriaosaa. Erään syrjäkylän yhteiskoulun rehtori (Alavuden yhteiskoulun rehtori Veli Lumiala) laski jo 1956 kuulennon polttoainemäärät, ravinteet, hapet. laitevaatimuksien painot ja reservit muutamien kymmenien kilojen tarkkuudella verrattuna Saturnus V raketin ja Apollo-aluksen tietoihin. Huomatkaa siis 12 vuotta ennen tapahtumaa???!!!! Huomtakaa että jo vuotta ennen Sputnikkia tai Laikaa!!! Siitä on loistava kirja Veli Lumiala: Kuulento (tai Matka kuuhun Karisto oy).
Venner von Braunin oli työryhmineen helppo Lumialan kirjasta räknätä tiedot rakettiinsa.

Vielä erikoisempi oli saman rehtorin kirjoittama kirja Atominsärkijä (Karisto 1947). Kirjaa olisi voinut pitää hyvin atomifysiikan peruskirjana maailman yliopistoissa aina 60-luvulle saakka. Lumiala laski aivan moolien ja protonien tarkkuudella kansantajuisesti fissiopommin rakenteen, perustoiminnan ja käytännön ratkaisut. Sitä voidaan pitää melkoisena teorian saavutuksena, kun vielä tiedetään, että hän teki laskut jo 1945 mutta Karisto päätti julkaisusta pari vuotta myöhemmin! Riittävä työryhmä, kokeilurauha ja rahaa Lumialalle ja Suomi olisi rakentanut oman atomiaseen noin viidessä vuodessa eli 1952!

Tarkoitan kirjoituksellani, että teoriaa voi tutkia ja sillä päästä ilmiön lähelle, sisään ja ymmärrykseen. Käytäntö vaatii sitten laitoksia, ihmisiä, rahaa ja rahaa ja vielä ihmisä ympärille pyörimään. Taulukkolaskennalla ei tehdä insuliinia, tai suolaa ihmistenkäyttöön!

Aulis

Minä kylläkin ymmärsin anonyymin kirjoittajan viitanneen siihen että rahoituksen myöntämiseksi riittää hakemuksessa usein pelkkä keksinnön toiminnan teoreettinen käsittely. Näin esim. juuri silloin kun haetaan rahoitusta pienimittakaavaisiin käytännönkokeisiin.

Minusta on itsestään selvää ettei rahan hakijalle automaattisesti lätkäistä miljoonia kouraan, varsinkaan jos ei ole esittää edes teoriaa siitä miksi tai miten hänen keksintönsä toimisi.

- Jari W

Tämä on varmasti päättymätön keskusteluaihe. Itse kokeneena keksintörahan hakijana osaan kirjoittaa kokemukseni. Muut luulonsa, kuulonsa vierailta ja suoranaiset valheet.

Vielä aiheesta sen verran, että ei ole maailmassa ainuttakaan tuotannossa hyötyä tekevää keksintöä pelkällä teorialla ratkaistu. Riitaisia teorioita ja/tai naivia oletuksia/aksiomia on maailma täynnä!

Aulis

Pitäisiköhän tänne avata oma keskustelualue: "Suomen innovatiopolitiikan mädännäisyys", "Julkisten T&K rahojen törkeä tuhlaus" tms? Paljon on rutinaa, mutta vähän ehdotetaan parempia vaihtoehtoja. Alunperin taisi olla puhe MMM sähkömoottorista… Älkää pilatko hyvää foorumia rähjäämällä ja viisastelemalla.

Jos ihan uusia tuulia otetaan mietteen alle, niin miten olis seuraava:

Otetaan kaikki jaettava T&K raha TEKESiltä, T&E keskuksilta ja KTM:ltä ja tuupataan ne yhteen pooliin. Jokainen T&K rahaa hakeva yksityinen, yritys tai yhteisö saa anoa yhtä pottia per kalenterivuosi. Kaikki raha jaetaan siten, että jokainen anomuksen laittanut firma osallistuu äänestykseen, että kelle rahaa jaetaan. Tällöin kaikki mahdolliset hakijat saavat upean kontaktiverkoston samalla, kun tutustuvat kokonaisvaltaisesti Suomen niemen innovaatioihin. Erillistä valvontaa tuskin tarvitaan. On niin monta "päättäjää".

Anottuun rahamäärään ei oteta kantaa. Sitten kun kaikki on rankattu demokraattisesti järjestykseen 1-3000, niin ensimmäiset 1000 kpl saa koko potin jaettuna 1000:lla. Kuulostaako pikkusen kauhealta niiden korviin, jotka nyt valtaa pitää ? Mutta, kun nyt kerran joku kysyy, että onko vaihtoehtoja. Tämä vain nyt ja hetken mielijohteesta laitettu mietelmä. Uskoisin, että tästä riittää paljon keskusteltavaa, jos uusi palsta asiaa ruotimaan syntyisi. Mikään päätös ei saa olla huono vain siksi, että joku virkamies ei tullut uskoneeksi "juttuun" alunalkaenkaan.

-

……………
Pitäisiköhän tänne avata oma keskustelualue: "Suomen innovatiopolitiikan mädännäisyys", "Julkisten T&K rahojen törkeä tuhlaus" tms? Paljon on rutinaa, mutta vähän ehdotetaan parempia vaihtoehtoja. Alunperin taisi olla puhe MMM sähkömoottorista… Älkää pilatko hyvää foorumia rähjäämällä ja viisastelemalla. ………….

Tällähän sinä, Kari, et yhtää rähjännyt, tai viisastellut palstalle? Sinulla lienee lisäksi paljon moottoritekniikan innovaatioita, jotka hyödyntävät ihmiskuntaa? Rahoituskin lienee järjestynyt yhdellä soitollaa vaan?