Back

Sähköautojen lataustekninen infografiikka - Sähköautot - Nyt!

Kunhan rakentelee ennen 2000-lukua olevia konversioita, ei pitäisi olla ongelmia. Tuo Teon mainitsema projekti koski uudempaa Secma-mopoautoa. Trafi vaati EMC-mittauksen, mutta Nemco mittaa vain henkilöautoja. Mittaus olisi pitänyt hoitaa Saksassa. Lopulta Trafi olisi hyväksynyt Nemcon mittauksen, mutta vain poikkeusluvalla, jonka hakeminen olisi maksanut. Ja tietysti EMC-mittaus useita tonneja. Siihen projekti tyssäsi. Vielä tuosta FHRA:n ajamasta erikoisluvasta modifioitujen moottoripyörien sytytyslaitteille. Sitä varten rakennettiin ihan oikea ajoneuvo, jota mitattiin ja modifioitiin VTT:llä muistaakseni. Kun lopulta todettiin, että sytystyslaitteisto metallikotelossa, ja häriösuojatut johdot jne., mittaustulos täytti EMC-vaatimukset, tämä johti siihen, että asetus kirjattiin rakennesäädöksiin. Eli ihan oikeasti tässäkin ensimmäisen kappaleen EMC:t mitattiin. Varmaan ei ilmaista ollut.

Piilota luonut a16-6530094Hannu-EV (vieras), 06 Sep 2013 15:24

Menestystä vaan Xsara-97-projektille! T: Hannu

Piilota luonut a16-6530094Hannu-EV (vieras), 06 Sep 2013 16:01

Kiitos. Tänään sain konttorilla tiedon, että vaativat E100-yhteensopivuudesta paperin joltain sähköpätevyydet omaavalta taholta. Noh, tämä ei tuottane suurta ongelmaa ja ehkä parempi näin eli käytännössä lupaavat homman olevan sillä selvä, kun pöytäkirja tarkastuksesta löytyy. Ei sitten ainakaan tarvi konttorille mennä epätietoisena siitä, että meneekö E100-osasto läpi vai ei. Sitä en tiedä mistä tälläinen vaatimus oli keksitty, mutta olettaisin sen tulleen Trafin taholta. Sitten kun vielä saisi nuo jarru-, ohjaus- ja lämmitysasiat kuntoon…

Ai niin ja ensimmäinen eestaaskoeajo pihassa sai aikaan tukikehikkoni vääntymisen. Sähkössä on voimaa. :)

Piilota luonut jsantala, 06 Sep 2013 16:27

Trafi edellyttää katsastuskonttoreilta e-konversioilta E100-yhteensopivuutta ( Battery electric vehicles safety ). Löytyy tämän foorumin wikistä!

Piilota luonut a16-6530094Hannu-EV (vieras), 06 Sep 2013 17:55

Tiedossa oli, että E100 on pakollinen, mutta että konttori ei itse ota siihen kantaa vaan pitää olla paperi muualta tuli yllätyksenä. Samapa se silti kuka sen tarkistaa ja parempikin, ettei muutoskatsastusta aloiteta ennenkuin on paperi kourassa. Kerran kun se on aloitettu niin se ei kai sitten muualla enää onnistukaan.

Viimeksi muokattu 06 Sep 2013 18:07 luonut jsantala Näytä lisää Piilota luonut jsantala, 06 Sep 2013 18:03

Katsastuskonttoreilla inssit ei ole sähköalan ammattilaisia. Tuo E100-sääntöpaperi sisältää niin paljon sähköturvallisuuteen vaikuttavia seikkoja ( johtojen värit, kosketussuojaus, eristysresistanssit, merkinnät, jne ), ettei ihan tavallinenkaan sähköasentaja tarkastusta sääntöpaperiin tutustumatta tee. Varsinkin, kun puhutaan yli 60VDC:n jännitteestä, jota ei lueta enää pienjännitteeksi. Onkin hyvä, etä kun hankkii sähköturvallisuustarkastus E100-sääntömukaisen pöytäkirjan sähköalan ammattilaiselta, niin konttorilla ei tarvitse aprikoida, onko homma oikein tehty. Ei ole enää konttorista eikä omasta pärstäkertoimesta kiinni, hyväksytäänkö. Ja kannattaa lukea tuo E100-sääntöpaperi läpi, että rakentaa sähköhimmelit heti sen mukaisesti, niin ei tarvitse mitään muuttaa jälkikäteen. Ja tekee vaikka taulukon ( paperin ), joss nuo tarkastuskohdat, joihin tarkastaja vetää ruksin ( OK ).
Niin, Lahti Energian Yariksesta vaadittiin EMC-mittausten lisäksi jarrujen hidastuvuusmittaustodistus, koska tehostajan pumppu oli sähkötoiminen entisen alipaineen sijasta! K-konttrorit ei tee noita mittauksia.

Piilota luonut a16-6530094Hannu-EV (vieras), 07 Sep 2013 04:49

Elokuussa myytiin ennätysmäärä plug-in sähköautoja USA:ssa, peräti 11.073kpl, joista Chevy Voltia 3.351kpl ja Nissan Leafia 2.420kpl. Loput Priusta, Focusta, Sparkia, Teslaa ym. Jos tahti edelleen kiihtyy, koko vuoden myyntimääräksi voi kertyä jopa 100.000kpl. Ennuste on n. 60.000kpl.

Piilota luonut a16-6530094Hannu-EV (vieras), 07 Sep 2013 05:24

Hannu-EV: "Niin, Lahti Energian Yariksesta vaadittiin EMC-mittausten lisäksi jarrujen hidastuvuusmittaustodistus, koska tehostajan pumppu oli sähkötoiminen entisen alipaineen sijasta! K-konttrorit ei tee noita mittauksia."
Nauroin ihan hillittömästi tuolle. Ei sitten ollut autotekniikkaa tuntevaa katsastuskonttorilla. Sähköisiä pumppuja on käytetty iät ajat myös polttomoottoriautoissa. Tarjoavat parempaa imutehoa verrattuna hitaasti lutkuttaviin mekaanisiin nähden. Sähköisistä imupumpuista myös poikkeuksetta ilmoitetaan imukyky josta autotekniikkaa tunteva ihminen voi helposti laskea taskulaskimella jarrutehon. Toisaalta jarrudynamometri kertoo lahjomattomasti myös tehon. Ollaankohan me jotenkin poikkeavia täällä Suomessa… hidastuvuusmittaus sähköisen imupumpun takia… ihan hillitöntä! hilarious! Aah ma tukehdun…

Piilota luonut Pera L-GhostRider, 07 Sep 2013 07:47

Kieltämättä täälläkin on kaikkein vähiten tuntunut huolettavan tuo jarruhomma. Sen kyllä tosiaan normikatsastuksessakin huomaa, jos tehoa ei piisaa tai teho hiipuu ennenaikojaan. Ei se silti yllätä, että joku konttori tai Trafi voisi alkaa vaatimaan ihan mitä tahansa.

Semmoinenkin vaatimus kävi ilmi, että auto pitää olla ulkoa näkyvästi merkitty sähkökäyttöiseksi. Mitenköhän noiden tehtaan sähköautojen laita on. Lukeekohan niissä kaikissa selvästi tämä asia. Ja riittääkö, jos se lukee englanniksi. Se ei kuitenkaan ole virallinen kieli täälläpäin ainakaan vielä.

Viimeksi muokattu 07 Sep 2013 09:50 luonut jsantala Näytä lisää Piilota luonut jsantala, 07 Sep 2013 09:48

Niin, mielestäni olisi paljon tärkeämpää merkitä diesel-autot selkeillä varoitusteksteillä tupakkiaskien malliin; "Tästä ajoneuvosta tulee syöpää aiheuttavia karsinogeenejä, muista riittävä turvaväli, 2km tyynellä säällä." Moni autotekniikkaa tuntematon saattaa sekoittaa dieselin mustasurmasavun bensamoottorin siniseen palavan moottoriöljyn savuun joka on sentään yli 10% vähemmän vaarallista. Siksi olisi syytä pikimmiten merkitä nopeasti bensa- ja dieselautot selkein varoitustekstein joka kylkeen. Tuttujen kanssa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on joskus mietitty erilaisia skenaarioita sähköauto-onnettomuuksissa. Päädytty siihen että on erittäin vaikeata saada vaaratilannetta aikaan ainakaan tehdastekoisissa peleissä. Jopa 90-luvun alun autoissa on ympäriajokytkimet ym. jotka katkaisevat koko akuston virrat tehokkaasti.

Vaarallisempaa on uusien autojen uusi ilmastoinnin kylmäaine, R1234a jonka Mersukin sai verraten helposti syttymään kolaritilanteessa. Olisivat sitten panneet suoraan propaania kuten kotijääkaapeissa ja pakastimissa on tehty. Mutta olisi kait ollut liian halpaa.

Piilota luonut Pera L-GhostRider, 07 Sep 2013 11:09

Minunkin mielestä pienellä koeajolenkillä katsastusmies pystyy toteamaan, riittääkö jarrujen hidastuvuus. Niin ne testattiin ennen jarrudynamometrejä. Ongelma onkin se, ettei järjen käyttö ole sallittua. Trafin ajoneuvon rakenteen muuttamisesta annettuja määräyksiä luetaan pilkuntarkasti, tai riippuu konttorista. Minulle napistiin aikanaan, kun rakentamani Hot Rod Jaguar XJ12 konepellin läpi tuli viritetyn V12-mooottorin 12kpl 6:n tupla-Weberin kurkkuja ilmansuodattimineen, 10cm konepellin pinnan yli. Läpi meni kuitenkin, kun konttorin päällikkö ( Lahdessa ) kutsuttiin paikalle. Samaan aikaan Tampereella sai konttorilla läpi remmiahtimella varustetun jenkkiauton, jossa tavaraa oli pellin päällä puoli metriä. Ei haitannut näkyvyyttä! Ja vuosi sitten tuli laki voimaan, ettei moottoripyörissä saa enää käyttää suoria putkia. Ei ainakaan koske HD-pyöriä, näköjään. Sitten, kun joku edes vähän yrittää isolla omalla rahalla pelastaa ympäristöä saastumasta rakentamalla e-ajoneuvon, häntä ja hänen rojektia katotaan suurennuslasin läpi.

Piilota luonut a16-6530094Hannu-EV (vieras), 07 Sep 2013 15:59

Et kait Pera vaan tukehtunut? Uskallanko enää mitään kirjoittaa katsastuskonttoreista? No veljeni meni aikoinaan katsastamaan Rellu 10:iä, sellaista kaposta takatuupparia joskus 70-luvulla. Katsastusmies viittoili ajamaan halliin siihen raidekiskojen väliin, kun silloin ei ollut mitään peilejä niissä halleissa. No Rellu 10:ssä on niin kapea raideväli, että kun se ei ihan osunut keskelle, Rellun toinen etupyörä putosi montun puolelle!

Piilota luonut a16-6530094Hannu-EV (vieras), 07 Sep 2013 16:16

Yksi asia mikä minua hieman ihmetyttää näissä konversioissa on se, että miksi pohjaksi yritetään ottaa joku tavallinen auto, mahdollisimman lähellä tuota EMC-rajaa. Usein halpa runko, golffi, corolla, sitikka jne.

Yksi mielenkiintoinen korivaihtoehto minusta olisi vanha 60-luvun volvo, esim. tässä olisi mukavasti tilaa akuille ja tekniikalle:
www nettiauto com/volvo/pv/5782924

Paino 1000kg, tekniikka yksinkertaista ja painavaa jolloin akkujakin saisi olla enemmän kun tekniikan poistaa. Säädökset v1961 tasolla varmaan olivat aika lievät. Varaosia saa tietysti hakea, mutta sähköautona olisi ainutlaatuinen.

Piilota luonut a16-5661761SSH (vieras), 07 Sep 2013 21:08

Niin, noh, jokainenhan saa lähteä tekemään konversiota mistä haluaa. Siitä siis vaan Volvo pihaan ja hommiin!

En nyt tiedä voiko puhua, että "usein", kun konversioita on tehty tietääkseni kourallinen ja tällähetkellä on menossa minun tietääkseni vain oma 1997 Xsarani, Shanin 1996 BMW E36, yksi Kupla ja oliko Peralla joku kohtalaisen uusi Porsche työnalla vai kenellä? Näistä Kupla on varmaan sikäli helpoin, että valmiita palikoita löytyy maailmalta paljon.

Siitä päästäänkin siihen miksi Kupla tai mikä tahansa vanha auto ei välttämättä ole niin houkutteleva eli muuta kuin muutoshommaa riittää yllinkyllin. On ruostetta ja vaihdettavaa osaa. Ja sitä osaa ei välttämättä ole helppo löytää, paitsi nyt tuossa Kuplan tapauksessa tosin taitaa mitä tahansa saada kyllä. Jokatapauksessa sähköihin liittymätöntä juttua piisaa. Enkä minä ainakaan ole järin kiinnostunut aloittamaan projektia purkamalla aivan koko autoa atomeiksi. Siitä tuskin tulisi valmista ikinä. Xsaran voi sitten purkaa sitten joskus kun se on kerran leimalle saatu ja sen jälkeen rapistunut niin paljon, että laitettavaa alkaa olla.

Tietenkään 60-luvun turvallisuus ei myöskään ole aivan samalla tasolla kuin 90-luvun lopulla. Ei ollut ABS:ää, ei turvatyynyjä eikä välttämättä edes turvavöitä. Henkilökohtaisesti pidin tärkeänä, että valittu auto on menestynyt edes kohtalaisesti törmäystesteissä, kuten Xsarakin on. Lisäksi sopiva auto sattui löytymään kaverilta. Katselin kyllä etukäteen itsekin 300-sarjan bemareita, jollainen olisi kyllä etumoottorisena takavetoisena lienyt jokseenkin helpompi lähtökohta. Xsaran puolesta puhuu myös kohtuullisen edulliset varaosat ja niiden hyvä saatavuus.

Piilota luonut jsantala, 08 Sep 2013 06:13

…oliko Peralla joku kohtalaisen uusi Porsche työnalla vai kenellä?…

Possu on minulla tekeillä, edennyt aika rauhallisesti - osat on olemassa, BMS testeissä (Elcatissa). Tuon Possun vuosimalli on 2000. Muutamia kuvia http://randomev.wordpress.com

Piilota luonut Henkka, 09 Sep 2013 14:32