Back

Tesla Roadsterin tuotantolinja käynnistyi - Sähköautot - Nyt!

”Tesla Roadster houkuttelee Kalifornian kermaa” – kirjoittaa Tekniikka ja Talous 27.3.2008. Linkki alla.

http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/article75966.ece

Artikkeli paljasti ainakin minulle uuden ja mielenkiintoisen asian. Eli mitä yhteistä on sähköautoilla ja avaruusraketeilla? Vastaus on Elon Musk, vuonna 1971 syntynyt yrittäjä/liikemies. Teki jättiomaisuuden myymällä osuutensa perustamastaan PayPal:ista. Perusti omilla rahoillaan SpaceX-yhtiön (Space Exploration Technologies), jonka tavoitteena on suunnitella ja rakentaa kokonaan uusi rakettiperhe pieniä, keskisuuria ja suuria hyötykuormia varten. Laukaisujen hinta yritetään puristaa murto-osaan nykyisestä, samalla kun luotettavuuden on määrä olla entistä parempi. Kehitystyön alla on myös miehitetty Dragon-alus, jolla on tarkoitus kuljettaa miehistöjä avaruusasemalle vuoden 2010 jälkeen sukkulan jäätyä eläkkeelle.

Tämä samainen Elon Musk on Tesla Motorsin hallituksen puheenjohtaja. Eli Teslan keskeisenä vaikuttajana on todella ennakkoluuloton ja rohkea visionääri, oikea propelihattujen kuningas, joka on onnistunut toistaiseksi kaikessa mihin on ryhtynyt. Hänellä on kyky nähdä, mitä maailma tarvitsee, ja sen sitten hän on tehnyt sen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Elon_Musk
http://www.spacex.com/
http://www.ursa.fi/blogit/ta/index.php?title=spacex_testasi_kolmella_moottorilla&more=1&c=1&tb=1&pb=1