Oma peltilehmä ojassa! - Sähköautot - Nyt!
16-vuotiaana mopohuuman vaihtuessa autoihin, aloin nähdä omaa kättäni pidemmälle. Moottorit olivat tuolloin vielä vanhakantaisia väljiä louskuja, joten sankka sininen savupilvi seurasi autojen perässä. Ja tuohon aikaan pakoputkista ilmakehään tuprusi lyijyllinen bensiini. Telkkarista tuli dokumentteja pakokaasujen haitallisuudesta ihmiselle ja luonnolle, ja koulussakin siitä jo puhuttiin.
Ymmärrys ja tietoisuus maapallon rajallisuudesta ja ihmisen tekemisistä alkoi avautua. - Tämähän on täysin mieletöntä, kaasutamme itsemme hengiltä, ajattelin. Muistan vieläkin kuinka iso kuva kirkastui ja jouduin nielemään synkän tosiasian; olin aivan ilmeisesti syntynyt planeettamme järjettömimmän lajin edustajaksi. Omalla perheellämmekin oli ollut auto jo pienestä pitäen. Mikään ei ollut enää täysin entisellään.
Vanhemmat kaverit alkoivat tulla ajokortti-ikään ja hankkia autoja. Wunderbaumit heilui ja c-kasetti soi, takapenkit oli imeytetty ompulla ja mintulla, tytöt tykkäsi kyydistä. Sitten pääsin kyytiin itsekin, horkkapakkasella auto olikin kesäpukeisen kölvin taivas. Koko nuoren ihmisen elämä; itsenäisyys, kaverit ja seurustelu, liikkuminen, hauskanpito ja toimeentulokin kulminoituivat auton ympärille. Nuorukaisen päässä kehittyi toisenlainen arvomaailma, joka hiljensi isot eettiset kysymykset käytännön kyynisyyden alle. ”Cosi fan tutti”. Myöhemmin omat työajot ja lapsiperheen kuljetustarpeet pakottivat hiljaisiksi loputkin omantunnon soraäänet. Vaihtoehtoja ei ollut. Tutun tuntuinen kuvio?
Vuosi 1990. Suomalainen Elcat toimittaa sähköautoja Suomen Postin käyttöön ja Tekniikan Maailmassa lukee että GM tuo markkinoille EV1 sähköauton. - Jess! Kauan sammuksissa ollut liekki leimahtaa uudelleen palamaan ja toivo syttyy: - Tuollaisen hommaan työsuhdeautoksi heti kun niitä saa! Mutta mitään ei tapahdukaan. Vuodet vierivät. Who killed the electric car?
Vuosi 2008. Öljy loppuu maapallolta yhden-kahden ihmisiän kuluessa. Kiinassa ja Intiassa sairastuu ja kuolee jo ihmisiä liikenteen ja teollisuuden pilaamaan ilmaan ja muihin saasteisiin. Tankkaan bensa-asemalla. Mittari kertoo että tankilliseni maksoi yli 100 euroa. Se on 600 vanhaa Suomen markkaa, yhdestä tankillisesta bensaa! Silloin mittani tuli täyteen, 30 vuoden jälkeen. Liityin saman tien Sähköautot – Nyt! -yhteisöön. Saa tämä hulluus viimeinkin riittää, nyt vaan tehdään ne sähköautot, omin käsin!
Tule mukaan, saa olla oma peltilehmä ojassa!
T. eKi
Viimeksi muokattu 18 Sep 2017 18:34 luonut eKi Leinonen Näytä lisää Piilota Oma peltilehmä ojassa! luonutErik "eKi" Leinonen on puuhamiesten talkoomestari. Hänet itsensäkin löytää useimmiten työn touhusta eCorolla-hallilta. (Haluatko mukaan? Talkookalenterin ja ajo-ohjeet löydät täältä)
Hyvä kirjoitus
Itse jätin mopovaiheen välistä ja ostin 14-vuotiaana rättisitikan, jota kunnostin neljä vuotta ajelin onnessani kortin saatuani. Samainen kulkuneuvo seisoo tallissa katsastuskuntoisena odottamassa uutta tulemista. Mielessä on käynyt rättärin muuttaminen sähkökäyttöiseksi ja alkaisin ajaa sillä taas kymmenen vuoden tauon jälkeen arkiajot ja myisin diesel-käryttimeni pois. Ongelmia on kaksi: Vaimolle pitää vaihtaa suurempi auto, jotta mahtuu perhekin mukaan. Rättärin sähköistäminen maksanee 5-7 tuhatta euroa, jonka säästäminen polttoainekuluissa kestää jonkin aikaa, eikä se rättäri edes sähkökäyttöisenä taida ihan nykyiselle tähtikeulalle ajo-ominaisuuksissa ja mukavuudessa pärjätä (ainakaan pakkasella). Aikomukseni on kaikesta huolimatta toteuttaa kyseinen projekti. Aika näyttää…
Mika (välillä hallillakin nähty)
Piilota Re: Oma peltilehmä ojassa! luonutNoin vuoden sivusta seuranneena (suurella mielenkiinnolla) voi vain toivoa että siitä itse sähköauton värkkäämisestä tulisi hieman useammin väliaikatietoja. Vaikka sitten luokkaa: Tänään kiristin 3 ruuvia….
Tietoa hallilta kaipaa myös suuri osa puuhamiehiä, sillä kaikki ei paikalle pääse tai osallistuvat muulla tavoin hankkeeseen kuin ruuvimeiseli kädessä.
Tähän on mietitty kätevää keinoa, vaihtoehtoja: - blogata hallilta tiiviisti projektiblogiin - virittää twitter-tili ja sieltä syöte saitille - nauhoittaa parin minuutin pätkä youtubeen per päivä - pistää livestreamia kamerakännykällä (esim. QIK)
- laittaa chatti pystyyn joka hallikerta
Systeemin pitäisi olla mahdollisimman helppokäyttöinen, että sitä tulisi joka kerta käytettyä.
Ehdotuksia, kommentteja?
t. Santeri
edit: ei taideta muuten ihan vielä vuosipäiviä viettää :) hanke polkaistiin pystyyn helmikuussa 2008:
http://www.sahkoautot.fi/forum/t-46029/suomalainen-sahkoeauto-markkinoille-2008
Viimeksi muokattu 10 Nov 2008 13:38 luonut slaner Näytä lisää Piilota Re: Oma peltilehmä ojassa! luonutItse muutaman kerran talkoissa olleena sanoisin, että raportointia varten täytyisi olla joku joka ei osallistu itse tekemiseen.
Hommasta ei vaan tule mitään, jos välillä pitää kuvata, kirjoittaa yms.
Olen saman huomannut ihan normaalitöissäkin, tuppaa muistiinpanot jäädä tekemättä, jos ei siihen ole erikseen varattu aikaa.
Yksi vaihtoehto on, että sovitaan vakiopäivä jolloin yritetään muistella mitä on saatu aikaan tällä aikavälillä (viikko, kuukausi tms.) Siinä voisi olla joku taho, jolle muistiot lähetetään koostettavaksi ja aikanaan ne saataisiin tänne foorumille asti ;-)
Ei ehkä paras tapa, mutta tulisi edes jotain kuvaa homman etenemisestä…
T:Timo Mäkeläinen
liian_kiireinen_päiväkirjanpitoon
Ymmärrän enemmän kuin hyvin ettei joka nippeliä ehdi / viitsi / kannata kirjata ylös, mutta esim peri kertaa kuussa tuleva info olisi hienoa. Vaikka se tosiaan olisi vain pari kolme kuvaa ja puoli ruutua tekstiä. Ja sen ei tarvitsisi olla mitään viiteen kertaan jäsenneltyä ja oikoluettua tekstiä vaan asia kerrottuna niinkuin se omasta mielestä on. Tähän ei varmaan palaisi ihan kohtuutonta aikaa.
Mun mielestä mitään erikoiswebbitoolia ei hommaan tarvittaisi (niitä on maailmassa jo liikaakin, jos multa kysytään), vaan ihan kylmästi tänne postilistalla vaan. Tässähän saa kuvat sekaan.
En kylläkään keksi miten hommasta voisi kirjoittaa muut kun rakentajat. Mulla ainakin menisi selittämiseen enemmän aikaa kun siihen että kirjoitan ne rivit itse (helppo kehua kun ei tartte itte tehdä, tiedän :).
T. Lusmuseuraaja
Hmmm….maanläheinen tapa toimii aina.
Kannatan ideaa, jossa saa töksäyttää omat toimensa, mutta tiedän ettei multa tipu kyllä yhtään kuvaa, kun normaalistikin tyhjään kameran vasta kun se on täynnä(>puolivuotta).
Joku vaan pistää sopivan ketjun alulle…
T:Timo Mäkeläinen
laiska_arkistoija
Eikä tarvinnut pitkään odottaa!
Suuret kiitokset kuvaajille ja kirjoittajille! Juuri tälläistä ruohonjuuritason infoa kaivataan!!!
Hieno homma.
Piilota Re: Oma peltilehmä ojassa! luonut