Tagasi

Uudet sähköautot menettävät nopeasti arvonsa? - Sähköautot - Nyt!

Kyselen mielipiteitä että jos nyt ostaa tehdasvalmisteisen täyssähköauton, johon ei ole mitään polttomoottorilaturia asennettu (sarjahybridi), niin onko niitä mielestäsi vaikeata myydä eteenpäin 5-10 vuoden päästä TAVALLISILLE KULUTTAJILLE? Siis jos esimerkiksi nissan leaf maksaisi nyt 35 000e UUTENA ja joku on käyttänyt sitä ahkerasti, jolloin ajomatka optimaalisessakin tilanteessa on tippunut ALLE 100km akkujen kulumisen vuoksi (jotkut jopa vain 50km esim. satojen pikalatauksien takia), niin onko autoa melko mahdotonta myydä eteenpäin järkevällä hinnalla? Siis 10v päästä tilanne voi olla niin että kyseisestä autosta ei saa edes 5000e, koska harva haluaa auton, jonka kanssa joutuu paljon laskemaan että mihin kilsat oikeasti riittävät? Ja vastaavasti ihan hyvän 10v polttomoottoriauton voi saada 5000e, jonka kanssa ei tarvitse autolla ajamisen suhteen murehtia, joten tavalliset kuluttajat kiinnostuvat valitsevat silloin mielummin polttomoottoriauton?

Mustapekka tilanne voi tulla helposti eteen noin 10v kohdalla kun akut pitäisi oikeasti uusia ja mahdollisesti pelkät uudet akut asennettuna maksaa nykyisen auton arvon verran? Pitäisikö aktiivisen sähköautoilijan myydä noin 5v kohdalla nykyinen pois ja ostaa aina uusi tilalle, jotta yhtälössä olisi edes jotain järkeä? Ja vaikka akuille luvataan X vuotta ilman merkittävää kapasiteetin putoamista, niin epäilen vahvasti että oikea elämä kertoo toista eli myyjät kaunistelevat puheita saadakseen tuotteita myytyä?

Esimerkki luvut voivat heittää pahasti arviossani, mutta ymmärrätte varmasti avaukseni että UUTENA ostettuna arvon tippuminen saattaa olla jyrkkää ja sitä kautta sähköautoilu maksaa kuitenkin suht paljon vaikka sähkö olisi halvempaa "polttoaineena"? Tilanne varmasti paranee 2020 vuoteen mennessä jolloin arvioin täyssähköautojen (pienellä polttomoottorilaturilla) olevan samalla viivalla hankintahinnaltaan polttomoottoriautojen kanssa, MUTTA sitten taas valtio on varmasti alkanut rahastamaan sähköautoja "käyttövoimaverolla" (tai millä sitä ikinä kutsutaankin), jolloin sähköautoilun "polttoainekulut" ovatkin taas suurinpiirtein samalla viivalla kuin polttomoottoriautoissakin. :)

Joten ovatko (täys)sähköautot NYKYISILLÄ HINNOILLA oikeasti mielestäsi mustia pekkoja, jolloin kokonaisuutena mitattuna ne eivät vielä muutamaan vuoteen oikeasti tavoita TAVALLISIA KULUTTAJIA, jotka eivät halua hermoilla matkan jatkumisen suhteen?

Ihan totta puhut, MrAkku! Näin se on! Uutena ostettuna täyssähköauto on ohari! Käytettynä ja halvalla ostettuna, ehkä järkevä, kuten Pera L:llä, ainakin niillä ikuisilla ei-litium akuilla. Harrastus rakentaa oma sähöajoneuvo on taas ihan eri asia. Siinä uuden teknologian rakentaminen ja sen onnistumisen ilon kokeminen on pääasia, ei rahallinen uhraus. Joten uusia ev-talliprojekteja vaan alkuun!

Piilota luonut Hannu-EV (vieras), 08 Aug 2013 17:26

Niin, odottamalla saa aina halvemmalla. Ja mitä käytetympi sitä halvempi.

Sähköauto vanhenee siinä missä rasvaitinkin, nivelet kuluvat, jousitus löystyy, pellit ruostuvat. Mutta onneksi ei ole ruostuvaa pakoputkea, katalysaattoria eikä falskaavaa konetta. Jälleenmyyntiarvo laskee kyllä molemmissa, varsinkin uudesssa autossa oli käyttövoima mikä hyvänsä.

Varmaan lähtee heti 20-30% uuden hinnasta, esim. Saksassa vuoden vanha Leaf on n. 30% halvempi kuin tuliterä, eli uusi on siellä n. 30.000e ja vuoden vanha n. 20.000e, tosin kun täällä niitä käytettyjä on tosi vähän niin vaikea sanoa toimiiko täällä markkinat samalla lailla kuin Saksassa. Mutta sen ekan vuoden jälkeen ei laske enää niin paljon. Samahan tietty tapahtuu rasvankeittimessäkin.

Oma lukunsa on se, että uusi sukupolvi on aina halvempi kun akut halpenevat, Leaf on täällä halventunut vuodessa 6.000e ja Chevrolet Voltin hinta laski jenkeissä pari päivää sitten 40.000$->35.000$. Tämä lisää arvonalennusta.

Mutta toisaalta sanoisin että sähköauton arvo on parempi - jos katsoo vaikkapa nykyisiä käytettyjä, niin varsin näppärästi ja halvemmalla on akusto vaihdettu kuin mitä se alunperin maksoi. Akuston hinta on laskenut harrastajapiireissä 75% viidessä vuodessa eikä pohjaa laskulle näy. Uusi akusto todennäköisesti onkin paljon halvempi kuin mitä se nyt on.

Mitä tulee oikeaan hetkeen, ei sitä minusta ole olemassakaan koska auto ei koskaan ole hyvä sijoitus. Se ostetaan tarpeeseen. Samaa asiaa voi verrata vaikkapa kännykkään - pari vuotta vanhoja saa halvalla mutta jos odotellessa pitää pari vuotta olla ilman niin hankalaa tulee. Ja sitten on tietysti ympäristönäkökulma, vaikea on tavallisen ihmisen vaikuttaa saastumiseen, mutta jos oman auton kuormituksen saa saastekuormasta pois ja tarpeeksi moni ajattelee samalla tavalla niin kyllä se ilmaa alkaa kirkastaa.

Minun mielestäni kannattaa hakea vuoden vanha käytetty Leaf Saksasta, koska hinta on tuon 20.000e + verot, kuljetukset ja maksut päälle n. 3.000. Heti säästää 13.000e ja voi olla aika varma että saa hyvän hinnan vs. mitä maksoi kun myy sen auton.

Piilota luonut SSH (vieras), 08 Aug 2013 19:19

"Mutta onneksi ei ole ruostuvaa pakoputkea, katalysaattoria eikä falskaavaa konetta."

Niin, onneksi on vain ikääntyvät akut, joitten vaihtohinta voi olla sitten ihan mitä vain alkaen muutamasta tonnista päätyen kymmeniin tuhansiin, riippuen autovalmistajasta ja heidän mielenkiinnostaan esim. DS4 Citikat. Noiden varastoiminen varaosinakin kun on hieman työlästä auto ja varosavalmistajille jostain syystä, tai niiden siirtely.

Jos näin rajuilla ojasta allikkoon -vertauksilla mennään, niin ei ihmekkään että ihmiset valitsee mieluummin satkun pakoputki-rempat.

Piilota luonut Jani_ik (vieras), 14 Aug 2013 12:44 Piilota luonut Jani_ik (vieras), 14 Aug 2013 12:44

Yksi mustapekka kortti saattaa olla myös lähivuosina, että kunnollista tietotaitoa sähköautojen korjaamiseen ei ole kun puhutaan oudoista ongelmista. Siis kun mekaanikoilla on suht vähän kokemusta, niin vaikeampien ongelmien ratkaisemiseenkin saattaa mennä aikaa. Vaikeammat ongelmat ovat toki harvinaisempia, mutta niitä myös esiintyy eikä netistäkään välttämättä saa apua. Mutta jos on satoja tuhansia vastaavia autoja jo ennestään liikenteessä, niin on toivoa että joku on kertonut jo nettiin ongelmasta ja kuinka on saanut vian korjattua, jolloin somestakin voi saada (mekaanikko) apua.

Jokerina on myös sellainen seikka, että jos 1-2 liikettä tuo maahan sähköautojen osia alkuvuosina, niin hyllystä ei välttämättä löydy normaalista poikkeavaa juuri mitään valmiina vaan lähes aina joudutaan tilaamaan ja auto saattaa odottaa osia 1-4 viikkoa eikä sillä voi ajaa jos kyseessä vakavampi vika. Turha pitää siis hyllyssä harvemmin myytäviä osia ja kasvattaa varastokirjanpitoa. Samoin kilpailun puute saattaa johtaa siihen, että sähköautojen osista voidaan myös sitten pyytää "hyvää katetta" asiakkaan kustannuksella. Jopa käyttöosista, jotka on pakko ostaa, voidaan pyytää hurjaa hintaa jos se on autolle elintärkeä esim. uusi akkupaketti, vaikka se voitaisiin oikeasti myydä halvemmalla.

Kun tehtaiden pitäisi saada suunnittelu- ja tuotantokustannuksia maksettua "ensimmäisillä" autoilla, niin aluksi myös alkuperäiset osat saattavat olle myös sen mukaisia… joihin sitten vielä (harvat) varaosanmyyjät laittavat oman hintansa perään, koska periaatteessa heillä on "monopoliasema" osien myynnissä.

Ehkä vuonna 2020 ajattelen aivan toisin kun (täyssähköautot) oikeasti yleistyvät ja markkinat kehittyvät…

Piilota luonut MrAkku, 17 Aug 2013 06:52

MrAkku nosti esiin asian joka varsinkin käytetyn tuonti-Nissan Leafin ja muun vastaavan hankinnassa kannattaa ottaa huomioon. Jos käytetystä tuonti sähköautosta maksaa n. 23.000e kuluineen ( Leaf, 6kk/10.000km ), eikä esim. takuu olisikaan voimassa Suomessa ( tai takuu loppuu vaikka Suomessa ostetusta sähköautosta ), niin mitä maksaa vaikka uuden moottorisäätimen uusinta. Niitähän ei korjata, vaan uusi tilalle. Saattaa maksaa vaihtotöineen tuhansia euroja. Tai vika akkujen BMS:ssä. Uusi tilalle töineen samoin maltaita. Tai uusi akusto. Korjaamohinnat ovat jo nyt 100e/h. Eihän se ole iso riski ostaa jotain vanhaa ev-Berlingoa muutamalla tonnilla, kun niissä on tasavirtakäyttö, ja harrastaja prykää vioittuneen säätimen tilalle jonkin vastaavan, tai laturin tilalle, tai jopa korjaa ne. Ja kun niissä on lähes ikuiset NiCd-akut. Korjaamot eivät tahdo löytää edes nykyisten autojen sähkölaitteiden vikoja. Kokemusta on. Osia vaihdetaan hakuammunnalla ja veloitetaan niiden uusimisesta, mutta sama vika yhä. On täytynyt viheltää korjaus poikki. Ja niin yksinkertaisia vikoja, kuin lämmmityslaitteen puhallinmoottori ei saa jännitettä, ja webasto ei käynnisty. Tappelemalla sai laskusta 50%:ia alennusta, vaikka viat jäivät. Itse korjasin puhallinvian vetämällä moottorille uuden piuhan.

Piilota luonut Hannu-EV (vieras), 17 Aug 2013 07:43

Tuo onkin hyvä pointti, itse ajattelin että korjaus hoituu jos kerran autoa saa Suomesta mutta korjaustöiden hintalappua en miettinyt. Ja näinhän se on että tavallistakaan autoa ei enää osaa korjata kun kaikki riippuu kaikesta. Tietysti kun valikoima kasvaa, niin korjauspajojakin löytyy mutta niiden löytäminen onkin jo tosiaankin haastavaa, tänne vois kerätä tietoa siitä kuka osaa kohtuullisen välimatkan päästä korjata sähköautoja. Pikkusiskon mies on autokauppias ja heillä oli pitkään yks käytetty sähköauto firman pihassa eikä kukaan tiennyt miten sen sais kulkemaan eikä mistään löytynyt korjaajaa, en tiedä onko se vielä siellä.

Berlingoa en itse ole ajatellut hankkia juuri tuo takia että mitä jos siitä kärähtää jotain koska taitoni ei sitten välttämättä riitä sen korjaamiseen mutta jos jossain lähellä on kohtuuhintainen korjauspaja niin se sitten on tietty eri juttu.

Piilota luonut SSH (vieras), 17 Aug 2013 10:03

Lähinnä Hannu-EV:lle mutta muillekin. Jos ongelmat koskevat PSA:n ja Renaultin vanhempia sähkiksiä vuoteen 2004 saakka niin autan mielelläni jos voin. Mutta täytyy huomioida että tämä on vain harrastus ja toivottavasti pysyykin sellaisena. Siksi en halua sitoutua mihinkään huimaan juttuun. Jos rohkeus riittää pirauttamiseen niin nollaviisinolla, viisiseitsemänkolme ja vielä nollanolla kasiysi. Emailikin on mutta yleensä puhelin on parempi. Jos en vastaa niin näytä numero. Silloin voi soittaa takaisin. Numerottomiin en vastaa.

PSA:n ja Rellun sähkövehkeiden korjaaminen on mielenkiintoista, ja täytyy sanoa, erittäin kehittävää. Näitä on nyt puuhattu yli viisi vuotta ja jotain on tullut opittua, jotain taas ei. En suosittele laturien, DCDC:n enkä kontrollerien korjaamista heikkohermoisille. Ja ne on korjattava saksalaisella täsmällisyydellä vaikka ovatkin ranskalaisia. Alkuperäiskamojen vaihtaminen voi olla melko hankalaa kun kaikki nitoutuu yhteen laturin, kontrollerin ja DCDC:n kanssa. Miksi ei siis korjaisi alkuperäisiä? Toimivat hienosti.

Tuosta pihalla lojuvasta sähkiksestä olisi kiva kuulla, osuuko RelluPSA kategoriaan? Elcateillehan Mr Immonen on oikea paikka.

Piilota luonut Pera L-GhostRider, 17 Aug 2013 18:29

"Ehkä vuonna 2020 ajattelen aivan toisin kun (täyssähköautot) oikeasti yleistyvät ja markkinat kehittyvät…"

7 vuotta on äärettömän lyhyt aika näissä asioissa. Ei meillä ole tuolloin kuin ABC-liikennemyymälöissä pikalatauspaikkoja enempi, ehkä jopa jokaisessa mikä kuulostaa edes sinneppäin realistiselle. Sähkön hinta sama kuin bensa ja diesel, muut ongelmat ratkaisematta täyssähköautoilun suhteen.

Suorituskyky täyssähköautoissa aina huonompi ja kokonaishyötysuhde kun autojen omamassat on sellasta viittä sataa kiloa enemmän kuin normiautossa eli lopulta taitaa tulla jopa kalliimmaksi kurvailla täyssähköautoilla ja lopulta on taas melkonen muna ja kanaongelma edessä. Ei ne tosin ABC-ketjullekaan ilmaisia ole pykätä jokaseen toimipisteeseen latausmahollisuudet ja muut roippeet, varsinkaan jos lopulta kauhean koohottamisen jälkeen ne ei maksa itseään edes takaisin kun niissä käy satunnaisesti se kylän ainut täyssähköautolija lataamassa, mutta usein tekee senkin kotonaan, ja turvautuu näihin vain kerran vuodessa ajellessaan Ivaloon mökille.

Piilota luonut Jani_ik (vieras), 18 Aug 2013 08:08

Kovasti toivon, että foorumin satunnainen kävijä ei nyt sitten lue näitä Jani_ik:n perättömiä höpinöitä ja luule, että ne ovat totta ja/tai edusta varsinaisten sähköautoharrastajien mielipiteitä.

Viimeksi muokattu 18 Aug 2013 09:57 luonut jsantala Näytä lisää Piilota luonut jsantala, 18 Aug 2013 09:19

"Kovasti toivon, että foorumin satunnainen kävijä ei nyt sitten lue näitä Jani_ik:n perättömiä höpinöitä ja luule, että ne ovat totta ja/tai edusta varsinaisten sähköautoharrastajien mielipiteitä."

No mikäs kohta näistä nyt ei ole totta? Tuo inttäminen "puhut perättömiä" -tason vasta-argumenteilla ei ole kovinkaan fiksua.

Esim. se on fakta että E-RAA:n on syydetty jo yli miljoona euroa, tulee auton kehittelijöiltä itseltään. Kukas senkin miltsin maksaa muut kuin veronmaksajat lopunperin että yksi pääsee vähän suhistelemaan kesäisin nurburingille ja ottaa taas takkiin joltain Audi R8 etronilta tai vastaavalta joka oli heidän ensimmäinen yritys aiheesta?

Piilota luonut Jani_ik (vieras), 23 Aug 2013 09:45

No mikäs kohta näistä nyt ei ole totta? Tuo inttäminen "puhut perättömiä" -tason vasta-argumenteilla > ei ole kovinkaan fiksua.

esim. väitit Nissanin ilmoittavan Leaf-mallin 0-100km/h kiihtyvyyden 10s:ksi - tarkistin faktan ja Nissan ilmoittaa 11.9s 0-100km/h. Sitten keksit jonkin "Nissanin markkinointiosasto" -saagan, toisin sanoen olit jostain autolehtien ennakkospekulaatioista bongannut moisen luvun ajalta

kun Nissan Leaf oli vasta prototyyppitestauksessa.

P.S. Lopetan nyt trollin ruokkimisen.

Piilota luonut Pete (vieras), 23 Aug 2013 10:19

"Nissan ilmoittaa 11.9s 0-100km/h. Sitten keksit jonkin "Nissanin markkinointiosasto" -saagan, toisin sanoen olit jostain autolehtien ennakkospekulaatioista bongannut moisen luvun ajalta

kun Nissan Leaf oli vasta prototyyppitestauksessa."

Osaatko lukea? Edelleen sähköautomessut (ever heard?) ja nissanin suomen isompaakin isompi pomo.

Oletko koskaan kuullut edes sähköautomessuista?

Ja mitäs sitten vaikka olisikin prototyyppivaiheessa ilmotettuja lukemia, se on kuitenkin tärkeä raja-arvo että pidetäänkö sähköautoja ikuisesti ja lopullisesti pelkkinä Mummo Ankan hoppina vai oikeina autoina. Meille luvattiin oikeaa autoa valheellisesti, sitä ei saatu.

Sinä olet trolli kun tietoisesti jätät tiettyjä asioita huomioimatta, tai sitten olet vain harvinaisen lukutaidoton. Piste.

Piilota luonut Jani_ik (vieras), 23 Aug 2013 20:03

Ja niin, aika hitsin hupaisasti keksit itse jostain puskasta "prototyyppitestauksen".

Siis mitä ihmettä oikeasti? Et sinä tänne foorumille kuulu. :) Eikö olekkin ironista että syytät mua jostain tekaistusta tarinasta ja sitten heti perään itse tekaiset tarinat "prototyyppitestauksesta"?

No mutta joo perusmiehet älköön vaivautuko, täällä kokoontuu edes vähänkään fiksummat jannut joilla on oikeaakin taustaa sähköautoista ja tekniikasta.

Piilota luonut Jani_ik (vieras), 23 Aug 2013 20:06

Ainakin karkeat vastaväitteet ja kinaaminen pitävät aktiivisena. Popparit loppuivat jo ajat sitten eikä enää sama show kiinnosta. Mutta kaikkia tälle forumille tulijoita näkyy sähköautot kiinnostavan. Huudellaanpa sitten puolesta tai vastaan. Todelliset trollit tulevat muuten vaan huutelemaan ja aiheuttamaan pahennusta.

Lyönpä silti vettä kiukaalle: mitäs sitten vaikka joku nipponi ilmoitti väärin jotain? Jos yksi tai kaksi sähköautoa jäi myymättä niin ei taida ketään kiinnostaa. Todellisuus selviää kyllä koeajamalla parhaiten. Ei se autonvalmistajan sana ja mainospuhe paina kuin rahamiehille. Loput sitten ostavat käytettyjä autoja ja ajavat tyytyväisenä huonomman suorituskyvyn kanssa. Ja lukevat lehtiä ja katsovat auto-ohjelmia, joiden sanat ovat vähintään yhtä luotettavia kuin autokauppiaiden. Tiedä kuka heidätkin ostaa kertomaan mitä sattuu.. Se on taas "en usko ennen kuin näen". Ja pitää konkreettisesti nähdä. Suomeen mahtuu kyllä hyvä kasa pessimistejä.

Piilota luonut Mikko (vieras), 23 Aug 2013 21:59