Tagasi

Täyssähköautot yleistyvät hitaasti - Sähköautot - Nyt!

Hyviä ajatuksia.

Nyt kun isojen tehtaiden sähköautot ovat vihdoinkin (kallista) hyllytavaraa myös Suomessa, niin keskustelu niiden tulevaisuudesta onkin paikaillaan. Suomessa kun ensimmäiseksi innostutaan verottamaan tuleva tekniikka mahdollisimman raskaasti
ennen kuin yhtään autoa myydään ja sitten ihmetellään että miksi ne eivät myykään niitä satoja tai tuhansia.

Jos koko pakka olisi vain Suomen käsissä, todennäköisesti korkea verotus pitäisi sähköautot poissa täältä edelleenkin, mutta näin ei onneksi ole. Suomen markkinoilla on jo monta mallia eri valmistajilta ja aika pian ne tulevat kaikki, sillä vaikka markkinamme onkin pieni, niin se on silti osa EU:ta ja autotehtaat halunnevat välttää tilannetta, jossa jotain EU-maata syrjitään ja EU sitä että yksi maa EU:ssa sanelee ihan omat käytäntönsä sähköautoilulle.

Se että meillä on sähköautoissa alv, autovero ja vielä diesel-verokin, onnistuu siinä missä diesel-vero dieselautoillekin mutta EU-säännökset joissa vaaditaan biopolttoaineiden käytön lisäystä voidaan hoitaa etanoliprosenttia lisäämällä vain niin kauan kuin autot suostuvat toimimaan sillä ja sen jälkeen ei ole enää muita vaihtoehtoja joihin on valmis infrastruktuuri kuin sähköautot.

Pieni kantelu Suomen biopolttoaine-direktiivien noudattamisesta EU-tuomioistuimeen voisi tuoda hyvää tulosta kun löydään jo kerran verotetun sähkön hinnan päälle vielä toinenkin vero. 21 myytyä sähköautoa veron muutoksen jälkeen ei ole mitenkään mairitteleva 'onnistunut verotuskäytäntö'. Kyllä muissa maissa on naurussa pidättelemistä näissä meidän sähköautoveroissa.

Toisaalta pieniä korjausliikkeitä on jo valtiollakin yritetty ottaa, esim. autoveron laskeminen sähköautoilla 5%:n ja Vihreiden ajama väliaikainen sähköautoverotus 0%:n ja diesel-veron poisto sähköautoilta. Vielä ei mikään halituspuolue ole ällännyt alkaa keräämään irtopisteitä ehdottamalla alv:n poistoa Islannin tapaan, mutta sekään tuskin olisi ongelma kun sähköautoja on myyty täällä tänä vuonna vain 21 ja viime vuonna 2 - niitä saa myydä kymmentuhatkertaisesti ennenkuin  nykyiset verot tippuvat niin paljon että se näkyy niissä valtion verotuloissa mitenkään ja että myyntitavoitteiden täyttämisessä tarvitaan paljon kuluttajien rahaa ja asennemuutosta sitä ennen. Sitä paitsi öljyriippuvaisuuden vähentäminen on Suomellekin hyvin tärkeää joten pisteet saisi kotiin tekemättä oikeastaan yhtään mitään sähköautoilun 'verotuloille'.

Nyt sähköautot ovat polttiksia kalliimpia mutta piakkoin, 1-2 vuoden sisään samanhintaisia ja sitten alkanee halventuminen kilpaa polttiskoneiden kanssa, tämän näkee jo nyt esim. ruohonleikkureissa joissa bensakoneet halpenevat nopeammin kuin sähkökoneet kun ne eivät toimi etanolibensalla enää luotettavasti. Tänään 27.6.12 tuli uutinen että Citroen myi C-Zeroa 200 kpl viikossa kun vuokrahinta oli 90e/kk.

Ja kun sähköautot ovat tarpeeksi halpoja ja polttisautot harvinaisia tai niihin jämähtäneet valmistajat konkurssissa, keksitään uusia tapoja verottaa kulutusta, oli se sitten diesel-veroa tai vuosittaista käyttömaksua tai jotain muuta mihin keksitään kiva nimi ja minkä EU hyväksyy.

Verotus tuskin tulee koskaan olemaan 'se juttu', mutta sähköautoilu kyllä vähentää saasteiden leviämistä autojen avulla ja liikenteen melua. Hiljalleen öljyaikakausi loppuu ja kaikki siirtyy sähkölle jota tuotetaan auringolla, tuulella, aaltovoimalla, synteettisellä fotosynteesillä ja muulla nyt kovassa kehityksessä olevalla teknologialla.

Ekan sukupolven tuote on aina riski ja ensimmäiset korjaavat potin hyvässä ja pahassa. Tällä hetkellä sähköautoja ostavat eniten yritykset kuten kuljetusliikkeet, taksit , vuokrafirmat, kiinteistövälittäjät, kaikki jotka saavat noita erikoisverohelpotuksia ja joilla on paljon pientä ajoa.

Koko ajan tulee uusia parempia malleja, esim. Renault ZOE:ssa on ilmalämpöpumppu joka vähentää lämityksen kulutusta. 22.6 tuli yleisesti saataville Tesla S jossa on 85kW akut joilla ajomatka 500km on ja 1h pikalataus Teslan omalla laturilla 90kW/440V. Syy Teslan hyviin lukemiin ovat puhtaalta pöydältä suunniteltu alumiinista tehty kevyt ja aerodynaaminen sähköauto (esim. pohja on hauskasti aivan sileä). Auto on myös pitkälle automatisoitu, eräänlainen 'iPad pyörillä'. Jatkossa keveitä rakenteita tulee muillekin sähköautoihin, lähellä ovat esim. muoviset vanteet ja penkinrungot, lämmitys/viilennystarpeen poistuminen akuista sekä induktiolaturit ja mitä keveämpi auto, sitä vähemmän akkuja ja sitä nopeampi lataus.

Voi hyvin olla, että ekan sukupolven päivittäminen ei tule läheskään niin kalliiksi kuin oletetaan, koska akut halpenevat kovaa vauhtia edelleen tuotannon vain lisääntyessä. Tai sitten syntyy konversioita vanhan sukupolven sähköautoille, vähän samaan tapaan kuin nyt, mutta vain vähän tekniikkaa päivittämällä aivan kuten nytkin kun vanhaan Priukseen laitetaan Litiumit ja vähän muokataan ajotietokonetta sitä varten. Vertailun vuoksi kahden vuoden kehityksen tuloksena iMiEV:n akkupaketti maksaa 1300$/kWh, Cheverolet Voltin 800$/kWh ja nyt Teslalla akkupaketin hinta on 400$/kWh todellisen hinnan ollessa jossain 250$/kWh.

Toisaalta myös maailma muuttuu hyvää vauhtia vähemmän autoja tarvitsevaksi. Virtuaalisuus lisääntyy ja telepreesens sekä robotiikka vähentävät liikkumisen tarvetta. En usko, että sähköautoilu vain korvaa polttisautoilun ja avaa autoilun uuden kukoistuskauden muuten kuin korvaamalla sitä mitä on pakko, jo nyt videoneuvottelut ovat arkipäivää, kommunikaatio konfliktialueille tapahtuu etänä, töitä tehdään etänä, ruokaa tilataan netistä kotiovelle ja kun virtuaalisuus teknisesti paranee, ajamme yhä vähemmän oli se halpaa tai ei. Suurin osa tavallisen ihmisen ajoa on nyt työhön, ruokakauppaan ja harrastuksiin. Jos työ- ja ruoka ajot vähenevät tai poistuvat ja vain harrasteet jäävät, niin voi olla, että auto ei ole enää yhtä ensisijainen ostos kuin edelliselle sukupolvelle, tästäkin on jo merkkejä ilmassa autotehtailla (GM:n tutkimus).